30.1.2014

Isoäidinneliöistä viltti

Voi että pieni ihminen voi sitten olla tyhmä ;-) Mä aloitin mun ikuisuusprojektilta tuntuneen vilttiprojektin jo pari vuotta sitten ja homma on junnannut paikoillaan palojen yhteenliittämisen kanssa. Ohjeessa, jonka mukaan paloja aloitin tekemään, palat oli liitetty yhteen virkkaamalla. Itse en vain saanut virkkaamalla miellyttävää lopputulosta vaikka kokeilin monia eri tapoja. Tuskastuneena unohdin koko projektin. Tänään sitten näin kuvan vastaavasta virkatusta viltistä, jossa palat oli ommeltu yhteen. Hyvä minä: itselle ei tullut ompelu edes mieleen. No, tuosta sisuuntuneena ompelin tänään 64 neliötä yhteen ;-) Viltillä on nyt kokoa noin metri kertaa metri, joten vielä pitää vähän jatkaa, jotta koko riittää vähän isommallekin vilukissalle.



Ruokalappujen tuunaus

Tänään on näköjään taas tuunaus- ja korjauspäivä. Sukkien ja sukkahousujen parsimisen sekä housunpolvien paikkausten jälkeen oli vuorossa pikkumiehen ruokalaput, jotka muuten olisivat ihan hyviä, mutta tarrakiinnitys ei enää pidä. No, minäpä näppäränä tyttönä laitoin tänään ruokalappuihin neppareita, joten ruokalaput pysyy taas - vaikka vähän nyhtäisikin ;-)


Nimikointiurakka

Meidän pikkumies aloittaa hoitopoikana ensi viikolla, joten olen tällä viikolla urakalla nimikoinut hänen vaatteita. Paidat ja housut on helppo nimikoida, kun niissä on aina jokin tuoteselostelappu, johon nimen voi kirjoittaa tussilla. Haasteellisin urakka oli sukat - juu päiväkodista tuli pyyntö nimikoida myös sukat ;-) No, vaaleisiin sukkiin kirjoitin varrensuuhun nimen tussilla, mutta tummiin sukkiin käytin valkoista kanttinauhaa, johon kirjoitin pojan nimen ja ompelin nauhan sukanvarteen muutamalla pistolla. Myös villavaatteet on nyt nimikoitu. Puuttuukohan vielä jotain ... No onneksi on vielä muutama päivä aikaa ennen maanantaita ...


29.1.2014

Pullovalot

Jouluvalot pääsi näin joulun jälkeen uuteen käyttöön. Porasin kolmeen samanlaiseen viinipulloon takapuolelle reiät, joista pujotin led-valosarjan pullojen sisään ja lopputuloksena on pullovalot. Ei niin jouluinen vaihtoehto kevään pimeisiin iltoihin ;-) Ulkovalosarjan kanssa sopii myös ulos ...


28.1.2014

Tuunattuja purkkeja

Päällystinpä tänään taas muutaman peltipurkin uuden näköiseksi. Alunperin vaaleansininen pyöreä keksipurkki sai pintaansa maapalloaiheista tapettia. Olisin halunnut tuohon kanteen vielä jotain koristetta, mutta en äkkiseltään keksinyt mitään sopivaa. Neliskanttinen turkoosirasia oli ihan kivannäköinen sellaisenaankin, mutta se sai kuitenkin pintaan pitsiteippi-/satiininauharusetin. Tummanpunainen pyöreä keksipurkki sai pintaan myös tapettia sekä virkattuja kukkasia.


Säilytyskotelo 3D-laseille

Ai niin, pitää kait se tämäkin tuunaus raportoida ;-) Me kierrätettiin televisiot: olohuoneeseen uusi, vanha nuorisolle pleikkanäytöksi ja pleikassa aiemmin ollut näyttö juniorille olohuoneen digiboxin kanssa televisioksi. Tuossa ei nyt vielä ollut mitään tuunausta, vaan se tulee tässä. Uuden television mukana tuli setti 3D-laseja, joille piti kehittää säilytysratkaisu. Ompelin vanhasta verhosta laseille omat pussukat ja ne sitten vielä metallipurkkiin. Nyt ei tarvitse pelätä lasien naarmuuntumista säilytyksessä ;-) Mietin myös tuon purkin tuunausta, mutta tuo on kyllä olohuoneen sisustukseen sopiva ihan tuollaisenaankin, ja purkkia voi tosiaan pitää ihan pöydällä, ei tarvitse kaappiin piilottaa.

Kirjalamppu II

Mä taisin ihan oikeasti hurahtaa tähän pöytälamppujen tuunakseen ;-) No selvennettäköön sen verran, että ennen näitä viimeaikaisia tuunausprojekteja, meillä ei ollut koko huushollissa yhtään pöytälamppua. Ei siis ole mitään ongelmaa sijoittaa näitä tuotoksia omaan kotiin. Vielä ei ole edes yhtä lamppua per huone, joten ei mitään hätää ;-)

Löysin viime viikolla kirpparilta eurolla oheisen lampunjalan, joten pakkohan se oli korjata talteen. Toiselta kirpparilta löytyi varjostin myös eurolla. Varjostimen päällystin tuttuun tapaan liima-vesiseosta käyttäen vanhan kirjan sivuilla. Kirjat ostin jo aiemmin kirpparilta erinäisiä askarteluja varten hintaan 0.10-2€ kappale. Kallein oli tuo "Kaipauksen aika", mutta piti saada juuri oikeankokoinen ja ruskeakantinen kirja tuon toisen kaveriksi ;-D Hintaa lampulle tuli taas noin 5€.


Päällimäiseksi valikoituneen kirjan kannet olivat jo niin haperot, että reikää poratessa kannesta repeytyi vähän liian iso pala. Mutta ei hätää, ei ole mitään, mitä ei voisi peittää virkatuilla kukilla ;-)

26.1.2014

Pehmosäkki II

Ensimmäinen pehmosäkki osoittautui niin suosituksi, että piti tehdä toinen. Samalla kun tämä valmistui, tuli tilaus kolmannesta ;-) Kiva ommeltavahan tämä on, joten jatketaan samoilla linjoilla. Tässä tarvikkeina kaksi vanhaa verhokappaa ja yksi pidempi verho sekä uusi vetoketju. Sisälle laitoin tässä vanhoja päiväpeitteitä, joita en ole vielä raaskinut hävittää.


25.1.2014

Tunnelmavalot

Sain vihdoin ja viimein kasaan neljä vanhaa lasista lampunkupua. Haave tunnelmavaloista ulkoterasseille toteutuu viimein - ei ihan ennätänyt jouluksi ;-) Lampunkupujen sisällä on vanhat ulkokäyttöön tarkoitetut jouluvalot. Toisesta valosarjasta on jopa yksi osa eli joka kolmas valo epäkunnossa, mutta ei haittaa yhtään. Yhden lampunkuvuista sain ilmaiseksi, lopuista maksoin kirpparilla 0,50-3€.




Vetoketjusydän

Tuli aamutuimaan, pikkumiehen kanssa seurustellessa, tehtyä vielä yksi vetoketjukoriste: vetoketju-huopasydän. Tuli lievästi painavampi isosta metallisesta vetoketjusta ;-)


24.1.2014

Vetoketjulintu

Innostuin tekemään toisenkin tälläisen vetoketju-huopakoristeen, tällä kertaa syntyi linturintaneula. Tarvikkeina jälleen pala huopakangasta, vetoketju, huovutusvillaa ja puuvillalankaa koristeisiin. Tällä kertaa jätin myös vetoketjun pään koristeeksi.


Vetoketjukukka

Löysin vihdoin ja viimein kierrätyskaupasta isoilla hakasilla varustettuja vetoketjuja. Niinpä pääsin kokeilemaan tälläisiä vetoketju-huopakukkia. Tarvikkeina pala huopakangasta, vetoketju, huovutusvillaa, kiinnitysneula sekä nappi.


Piirsin huopakankaalle haluamani kuvion. Ompelin käsin vetoketjusta leikatun hakassuikaleen kuvion reunaan. Neulahuovutin vetoketjujen välit huovutusvillalla, leikkasin ylimääräiset reunat pois ja koristelin napilla. Lisäksi ompelin hieman koristeita ompelulangalla ja takapuolelle kiinnitysneulan.

Ihan onnistunut lopputulos ensimmäiseksi harjoittelukappaleeksi. Näitä pitää tehdä lisää ja erilaisella kuviolla.

21.1.2014

Pöytälamppu II

Pöytälamppujen rakentelu jatkuu ... Löysin varaston käyköistä lampunraadon, joka on joskus ollut sellainen keraamisessa jalassa ollut pöytälamppu. Keraaminen osa on rikkoutunut jo aikaa sitten ja tuo lamppuosa on pyörinyt sähkötarvikelaatikossa parempia aikoja odottamassa. Tulipa nyt mieleen kiinnittää tuo lamppu kapean ja korkean lasipurkin kanteen. Varjostimen tuunasin jälleen vanhan kirjan lehdillä. Purkkiin voi laittaa koristeeksi mitä tahansa, mutta aloitin kahvinpavuilla ;-) Kaikki muut tarvikkeet löytyi valmiina, mutta piuhaan piti ostaa uusi katkaisia eurolla, kun en saanut entistä ehjänä irti.


Jalallinen kulho

Olisiko kyseessä kaikkien aikojen helpoin tuunaus: kynttilänjalka + lasikulho = jalallinen kulho ;-) Löysin kirpparilta tuollaisen muhkeanmuotoisen kynttilänjalan ja pakkohan se oli ostaa, kun tuli heti visio jalallisesta tarjoiluastiasta. Sopivan muhkeaa lautasta tuon pariksi ei löytynyt edes kirpparilta, joten päädyin tuolaiseen lasikulhoon. Kulho vain lasiliimalla jalkaan kiinni ja valmista tuli. Korkeutta astialla on noin 25 cm ja halkaisija vähän vähemmän. Sanoisinko, että tämä saattaa ola jopa minun uusi lempiastia ;-) 




20.1.2014

Pöytälamppu

Alkuun päästyäni, meikäläisen lampputehtailu jatkuu ;-) Muistin, että meillähän on jossain varaston kätköissä vanhat pienet puiset lampunjalat, joita ei ole käytetty yli kymmeneen vuoteen. Lamput ostettiin joskus muinoin yöpöydän lampuiksi, mutta ovat sittemmin olleet käyttämättöminä, kun ei ole enää vuosiin ollut parisängyn vierellä yöpöytiä. Löytyi!

Ei tarvittu muuta kun aiemmin kirpparilta eurolla ostamani ja eilen innoissani kirjan sivuilla päällystämäni lampunvarjostin - oli vauhti eilenkin päällä kirjalamppua tehdessä ;-) Sopiva ehjä hehkulamppukin löytyi kapealla kannalla, joten lamppu oli pikapikaa käyttövalmis. 


Lampun ollessa päällä vaaleassa lampunvarjostimessa alunperin ollut köynnöskuvio näkyy kivasti läpi tuosta kirjansivusta ;-)




Vinyylikulhot

Nyt on sitten tätäkin lajia testattu: vinyylikulhoja vanhoista LP-levyistä. Ostin kirpparilta vanhoja klassisen musiikin levyjä, Mozartia, Beethovenia ja Bachia, tuplalevyinä euron paketti ihan tätä tarkoitusta varten, kun en omia levyaarteita raaskinut käyttää.


Laitoin 75-asteiseen uuniin vanhan kakkuvuokan nurinpäin ja sen päälle levyn. Annoin levyn hautua uunissa 2-3 minuuttia ja sitten vain nopea muotoilu hanskat kädessä ja jäähtymään. Testasin myös 50-asteista uunia, mutta siinä levy ennätti jäähtymään liian nopeasti, eikä muotoilua ennättänyt kunnolla tekemään. Tuo 75-astetta osoittautui hyväksi lämpötilaksi: siinä ennätti tekemään muotoilut, mutta silti levy jäähtyi nopeasti haluttuun muotoonsa ihan pöydällä käsin tukien, eikä mitään muuta tukea tarvittu.


Kirjalamppu

Jess, jess, jess! Nyt se on viimein valmis, mun kirjalamppu. Tai no, pitää vielä kytkeä virtapiuha takaisin kiinni, mutta sen saa isäntä tehdä illalla töistä tultuaan. Lopputuloksesta tuli omasta mielestäni aivan mahtava, parempi kuin mitä uskalsin toivoa.

Tarvikkeet hankin kaikki kirpparilta: toimiva lampunjalka 3€, kirjat 0,10€ kappale ja alunperin vaalea tahrainen varjostin 2€. Hintaa lampulle tuli siis 5,50€. Päällystin varjostimen jo kellastuneen kirjan sivuilla erikeepperi-vesiseosta käyttäen. Kirjoihin porasin reiät, joista pujotin jalan putken läpi. Tekeminen oli helppoa, haastavampaa oli löytää sopivat osaset ;-)


Ihan kivalta tuo näyttää valot päälläkin, kiva tunnelmavalo ;-)


18.1.2014

Saippuapullo III

Mä lupaan, että tämä on nyt viimeinen saippuapullo tällä erää ;-) Kävin tänään juniorin kanssa kierrätyskaupan avajaisissa ja samalla reissulla parilla muullakin kirpparilla. Mukaan tarttui tällainen perinteisen myrskylyhdyn mallinen lasipullo, todennäköisesti ollut joku ulkolainen viinapullo. Tuohon kävi kuin nenä päähän vanhan hoitoainepullon pumppu letkuineen. Hintaa koko toteutukselle tuli 20 senttiä eli pullon hinta.


16.1.2014

Käsityökori

Työhuoneen organisointi jatkuu. Tällä kertaa tuunasin isosta kurkkupurkista käsityökorin, jossa on yhteensä 24 lokeroa/taskua erilaisille tarvikkeille. Mallasin tuossa kuvassa koriin myös sukkapuikot, virkkuukoukut ja pitkät neulepuikot aiemmin tekemässäni puikkopussissa.

Purkki on vuorattu kauttaaltaan farkun lahkeella, myös pohjat. Taskuihin käytin farkkuhousun taskun, sammarihousujen taskun (sisällä) sekä vanhaa punakuvioista kappaverhoa. Taskuja on kahdessa rivissä sekä ulkopuolella että sisällä. Kaikkiin taskuihin ei vielä löytynyt laitettavaa työpöydältä ;-)

Kirpparilla II

Tämä alkaa olla jo ihan uskomatonta tuuria: kävin tänään aikanikuluksi uudelleen Kirpparilla, jossa kävin viimeksi maanantaina. Löysin sieltä, uskomatonta kyllä, jo pari kuukautta haussa olleen Stokken Tripp Trapp -syöttötuolin kaaren oheisosineen ja hintaa oli vain 8€. No joo, veljen kavereilta ilmaiseksi saatu tuoli on pyökkinen ja tuo kaari valkoinen, mutta passaa hyvin. Todella onnekas löytö ;-) Nyt pysyy pikkumies hyvin tuossakin tuolissa.


Kävin ensikertaa myös uudella UFF:n kirpparilla, jossa oli tammiale: kaikki tavarat max 2€. Tuolta tarttui mukaan läjä kankaita: ihan käyttämättömiä kangaspaloja, vanhoja verhoja sekä pussilakana. Kaikissa kivat kuosit. Nyt voi kehittää lisää ompeluprojekteja; pari onkin on listalla seuraavana ;-)

15.1.2014

Kännykkäpussukka

Uusi kännykkäni kaipasi uutta suojakoteloa/-pussia, joten teinpä sellaisen vanhasta kravatista. Pussukkaan tuli mukavasti myös lokero pankki- ym. korteille.




14.1.2014

Pehmosäkki

Nyt on taas yksi meidän perheen säilytysongelma ratkaistu: tein juniorin lukuisille pehmokavereille säkin, joka toimii täytenä myös säkkituolina. Tarvikkeina mummolan jämäkankaita, Hemtexin yksi vanha paneeliverho, pala farkun lahjetta sekä pitkä vetoketju. Kokoa säkille tuli halkaisijaltaan noin 80 cm. Sama idea toimii myös ylimääräisille tyynyille ja peitoille ;-)


13.1.2014

Kirpparilla

Pakko kertoa jollekin: mä kävin tänään taas kirpparikierroksella, normipaikat sekä pari harvemmin käytyä, ja tein mahtavia löytöjä. Ensinnäkin löysin tuollaisen CaneCola-pullon, joka päätyi keittiöön astianpesuainepulloksi. Pumppu on vanhasta kaupan nestesaippuapullosta, johon lisäsin pidemmän letkun.


Löysin myös vihdoin ja viimein lampunvarjostimen tulevalle kirjalampulle, pitää vain vähän tuunata sitä ensin. Mukaan tarttui myös erinäinen määrä vanhoja verhoja ja pöytäliinoja kivojen kuosien vuoksi sekä muutama kravatti; niin ja oheinen "mummon nappirasia" täynnä isoja ja pieniä nappeja. Kerron kyllä myöhemmin, mitä noista muista syntyy ;-)


Angry birds -roskis

Löysin rautakaupasta myös toista uutta Angry birds -tapettia, josta leikatuilla kuvioilla päällystin ruututapetilla vuoratun kurkkupöntön. Kiinnitykseen ja pintaan sivelin liima-vesiseosta. Vaikka itse sanonkin, niin tuli pojille hieno roskis.


12.1.2014

Angry birds -purkki

Tein Novitan Rumba-langasta saadusta pahvihylsystä tällaisen purkin. Liimasin pahvilieriöön ensin pohjan kirjankansipahvista. Tämän jälkeen päällystin purkin tapetilla liima-vesiseosta käytäen. Sivelin pintaan vielä kaksi kerrosta seosta. Kannen tein kirjankansipahvista, johon limasin ison helmen ja napin vetimeksi. Kannen väri määräytyi keltaisen helmen väristä ;-) Sisustan maalasin kannenkeltaiseksi ja reunan siistin keltaisella satiininauhalla.


Saippuapullo II: Angry birds -saippuapullo

Myös perheen nuoriso-osasto sai tänään uuden saippuapullon omaan vessaansa. Tarvikkeina siideripullo (juu pantillinen, mutta hintansa väärti ;-), tapettia, washi-teippiä, lakkaa, sählypallo, kuumaliimaa ja vanha Palmolive-nestesaippuan pumppu.


Olen jo pitkään haaveillut tekeväni jotain Olvin valkoisesta siideripullosta. Nyt sitten välähti, kun näin rautalaupassa uutta mustavalkoista Angry birds -tapettia. Teippasin etiketin kohdan musta-valkopilkullisella washi-teipillä, liimasin päälle tapetista leikatut tiput ja lakkasin päältä. Pullon yläpuoleen kuumaliimasin koristeeksi vanhan sählypallon, joka samalla peitti pullon päiväysleimat. Pumppu on taas vanha Palmolive-nestesaippuan pumppu, johon laitoin pidemmän letkun.

Rumbatuubi

Kaupan alelaarissa myytiin Novitan Rumba-lankoja tarjouksella 6 kerää/10€. En ole ennen neulonutkaan tuosta langasta, mutta kyseessä on mukava uusi tuttavuus. Kahdesta ensimmäisestä kerästä tein tällaisen tuubihuivin. Silmukoita 20, aina oikeaa neuletta puikoilla nro 8 ja lopuksi päät ommelen yhteen.


Mukava yllätys oli myös se, että kerien sisältä löytyi tällaiset pahvirullat, joista pitää seuraavaksi tuunata jotain - ideoita on jo ;-)



8.1.2014

Puikkopussi

Olen jo pitkään yrittänyt etsiä pitkille neulepuikoille sopivaa putkiloa, jotta saisin isommatkin puikot järjestykseen; sukka- ja pyöröpuikot sekä virkkuukoukut on jo tuunatussa Princles-tuubissa. Sopivaa putkiloa ei vain ole löytynyt, joten päädyin ompelemaan tällaisen pussukan jämäkankaasta. Kiinnitys pyörökuminauhalla ja napeilla.


Säilytyspurkkien tuunailu jatkuu

Perheen pikkumiehen pieneksijäänyt sukkalaatikko muuntui paksulla kartongilla äidin kannelliseksi ompelutarvikelaatikoksi.


Lisäksi tuunailin lisää kurkku- ja kookosmaitopurkkeja sekä isännän konjakkipullon pahvikotelon. Tarvikkeina tapettia, koristenauhaa, jämäkankaita sekä nappeja.


Tarve näköjään tarttuu: pitää seuraavaksi tehdä purkeista säilytysratkaisu perheen juniorille ;-)

7.1.2014

Saippuapullo

Kävinpä tänään pitkästä aikaa tuossa lähimmällä kirpparilla ja sieltä tarttui mukaan 50 sentillä lasinen lumiukkopullo. Nettikeskusteluiden innoittamana tein siitä saippuapullon ;-) Pullon kierre oli ihan perusmallia, joten siihen kävi vanhan Palmolive-nestesaippuan pumppu. Musta silinterihattu oli pullon mukana, leikkasin siitä vain yläosan auki ja liimasin paikoilleen kuumaliimalla. Valkoinen saippuaneste oli tuohon ihan ehdoton ;-) Vielä pitää käydä ostamassa pidempi letku sisälle, jotta saippuat saa pois pohjalta asti.

6.1.2014

Säilytyspussukka

Nyt on sitten uusi, joulupukin tuoma ompelukone virallisesti testattu - toimii!

Korjasin ensitöikseni esikoisen farkut, jolloin myös perheen teini toi omat farkkunsa korjattavaksi. Ensimmäisen kerran meidän perheessä diagnoosi oli että farkut on entiset, ei kannata enää korjata. Mutta eipä hätiä mitiä, äiti kiittää: sain ensimmäisen kerran omastatakaa askartelufarkkuja ;-) Ensimmäisestä lahkeesta tuli tällainen säilytyspussukka. Sisustana on mummolan kangaslaatikosta löytynyt paksu kuviollinen puuvilakangas - olen tehnyt tuosta kankaasta esikoiselle housut 16 vuotta sitten ja prinsessamekon kummitytölle noin 10 vuotta sitten ;-) Kukat on on tehty jämäkankaista ja kiinnitetty hakaneulaan, joten irroittaminen pesua varten onnistuu. Kulmat taitoin napin kanssa ulkopuolelle.

Ei ole ompelutaito onneksi ruostunut puolen vuoden pakollisen tauon aikana ;-)




5.1.2014

Sukkapurkki

Pikkumiehelle aiemmin tekemäni sukkalaatikko alkaa olla liian pieni, joten päädyin tekemään uuden sukkapurkin. Tarvikkeina 7 kg:n punajuuripurkki, tapettia, vetoketju, nappeja sekä itse virkattuja kukkia. Design ei ole kovin pikkupoikamainen, sillä purkki tulee kodinhoitohuoneen pöydälle ;-)


3.1.2014

Säilytyspurkki II


Seuraavaksi tuunasin 7 kg:n kurkkupurkin kannelliseksi säilytyspurkiksi. Tarvikkeina on valkoista spraymaalia, kakkupaperia, tapettia, tukevaa pahvia (itse käytin ns. kirjankansikartonkia), kangaspaloja, pitsiä, nappeja, koristenauhaa, kimalleliimaa, villalankaa, huopaperhosia ja iso puuhelmi.


Aluksi maalasin purkin valkoisella spraymaalilla, leikkasin etiketin sopivasta tapetista ja liimasin sen kakkupaperin päälle. Kukkaset tein jämäkankaista sekä virkkaamalla villalangasta. Kukkien keskellä on erilaisia nappeja. Huopaperhoset ostin taannoin kirpparilta valmiina. Pujotin vain niihin ohutta rautalankaa tueksi.

Kannen leikkasin kirjankansikartongista ja päällystin tapetilla. Kannen alapinnalla on hieman pienempi ympyrä tukemassa, että kansi pysyy paremmin paikallaan. Kannen päällä on kangaskukka sekä sen keskellä iso puuhelmi "vetimenä".



Pankki

Säilyketölkkiaskarteluiden lomassa tuli idea tällaisesta pankista, jonka juju on avattavassa pohjassa. Tarvikkeina pohjasta avattu säilyketölkki, tapettia ja spraymaalia.


Tein aluksi kolikkoaukon irroitettuun pohjaan. Tämän jälkeen liimasin pohjan takaisin paikoilleen ja maalasin hopeanvärisellä spraymaalilla pohjan sekä purkin yläreunan. Seuraavaksi liimasin "dollaritapetista" leikatun setelin kuvan purkin kylkeen niin, että kolikkoaukko jää yläpuolelle. Pohjan voi avata sitten, kun pankki täyttyy. Lopuksi lakkasin tapettiosan vielä mattaspraylakalla, niin kestää paremmin käytössä.


2.1.2014

Kynttilänaluset

Tein aiemmin kynttilälyhtyjä, joista jäi yli lasipurkin pohjia. Nyt niillekin löytyi käyttöä, kun hermostuin pöydälle valuttaviin kynttilöihin.


Säilytyspurkki

Tuli mieleen, että ananaspurkistahan saa kätevästi kauniin säilytyspurkin korvaamalla avattu kansi toisen purkin pohjalla. Toki tähän tarvitaan purkinavaajaa (itsellä Tuperwaren), jolla saa kannet irti siististi. Poistin avatusta purkista kannen reunuksen ja leikkasin tilalle toisen purkin pohjan. Päällystin purkin tapetilla ja koristelin itsevirkatuilla kukille, helmillä, nauhalla sekä kirpparilta ostetuilla huopaperhosilla.







Säilytysrasiat

Flunssaa pukkaa uuden vuoden kunniaksi, mutta sain kuitenkin viimein kokeiltua tällaisia säilytysrasioita pantittomista mehupulloista. Tarvikkeina siis yhteen rasiaan kaksi mehupulloa, vetoketju ja sopivaa ompelulankaa. Tasapaksut mehupullot on helpompi sovittaa yhteen. Lisäksi tarvitaan naskali tai porakone ohuella terällä reikien tekoon.


Leikkaa mehupullojen pohjista haluamasi kokoiset palat. Tee reunaan reiät noin sentin välein puolen sentin päähän reunasta. Itsellä tuli toiseen 26 reikää ja toiseen 24. Vetoketjut on tässä molemmissa pituudeltaan 25 cm. Ompele vetoketju käsin pullon reunaan molemmin puolin. Ja kätevä rasia on valmis.