30.6.2013

Naulakko

Kävin kirpparilla etsimässä kaikkea kivaa askarteluihin. Mukaan tarttui mm. tämä alpakka-lusikka, joka vääntyi naulakoksi.


29.6.2013

Nimikyltit yrttimaalle II

Toinen vaihtoehto yrttimaan nimikylteille tulee tässä: vanha haarukka, viinipullon korkki ja pätkä nauhaa.


28.6.2013

Kärpässienet

Meidän pihalle kasvoi kärpässieniä ;-) Peltivati sekä vanhoja kakkuvuokia kirpparilta ja maalia pintaan ...


Kännykkäpussi

Sain viimein hankittua uuden kännykän, joka kaipasi suojakoteloa. Koska kaupassa ei ollut mieleistä, virkkasin sellaisen itse. Myös juniori halusi omalle puhelimelleen uuden suojapussukan, joten itselle tein suoran pussukan (alempi) ja juniorille tuollaisen taskullisen "tyynymallin" (päällä).


17.6.2013

Tuunattu body

En ole koskaan tykännyt vauvoilla bodeista tai paidoista, joissa on tuollainen olkapäiltä leviävä leikkaus. Onhan tuo helppo pukea päälle, mutta ne ei ole enää parin pesukerran jälkeen kunnolla pysyneet päällä meidän liikkuvaisilla junioreilla. Nyt kuitenkin sain veljenpojan perintönä nuorimmaiselle kymmeniä tuollaisia bodeja, joten piti keksiä jotain. Pienellä tuunauksella bodeista tuli jälleen käyttökelpoisia. Päivän innovaatio: neparit olkapäillä pitää kauluksen kiinni ;-)


15.6.2013

Korusetti IV

Korujen tekeminen on koukuttavaa ... ei meinaa malttaa lopettaa, kun inspiraatio iskee. Tässä yömyöhän tuotos: puukukkia ja metallilankaa.


14.6.2013

Korusetti III

Sadepäivän askartelut jatkuu ... Tänään tein lisää aiemmin tällä viikolla aloittamiani kaulakoruja ...


... sekä uudenlaisen puukukka-kaulakorun ja korvikset.



13.6.2013

Tuunattu kassi

Alelaarista tarttui parilla eurolla mukaan tällainen huopakankaasta tehty pieni kassi. Ajattelin antaa sen kuusivuotiaalle kummitytölle lahjaksi.


Kassi kaipasi kuitenkin hieman tuunausta, joten neulahuovutin kassin kylkeen kukkasia.


12.6.2013

Korusetti II

Sadepäivän iloksi innostuin taas askartelemaan. Nyt syntyi Tiimarin alelaarin puusydämistä kaulakoruja. Pienet sydämet odottaa vielä riittävän pientä poranterää, jotta niihin saisi korviskoukut ;-)



10.6.2013

Kasvilavat

Sain viimein takapihalle kasvilavat yrteille, kurkuille ja kesäkurpitsoille. Totetukseen on käytetty ihan vaan talonrakennuksesta yli jääneitä lautoja ja maaleja, mutta hienot tuli ;-) Seuraavana urakkana on rakentaa kasvihuone ...



7.6.2013

Nimikyltit yrttimaalle

Sadepäivän ratoksi askartelin vanerin paloista sekä rautalangasta nimikyltit yrttimaalle. Maalasin vanerin palat akryylimaalilla. Maalin kuivuttua porasin nimikylttien alakulmiin reiät ja kirjoitin yrttien nimet spriiliukoisella tussilla. Lopuksi pujotin rautalangasta jalat ja koristeet. Kyltin takapuolelle kannattaa tehdä rautalangasta pieni lenkki ylöspäin, jotta kyltin saa pysymään suorassa.